Virheet osana prosessia

Neuloosivillitys räjähti trendiksi vuoden 2020 aikana, kun kaikkien tuntemasta syystä piti viettää aikaa kotioloissa. Sana neuloosi keksittiin todennäköisesti samoihin aikoihin, neulomisen alkaessa näkyä lähes neuroosin omaisesti sosiaalisessa mediassa ja lankakaupoista loppuivat suosituimpien mallien langat kesken.
Sitten tulivat islantilaiset villapuserot ja oli opeteltava kutomaan kuviollista kaarroketta ja ylhäältä alaspäin, jos halusi pysyä trendin harjalla.

Olen antitrendikäs, eli jos jostain asiasta tulee muotivillitys, käännän nopeasti kelkkani vastakkaiseen suuntaan. Tyköistuvat islantilaisneuleet eivät ole koskaan oikein miellyttäneet silmääni. Saattaa myös olla, että niiden kohdalla kansallisidentiteettini pistää hanttiin. En ole myöskään yhtään pörröneuletta tehnyt itselleni. Siskolle tein pyynnöstä pörröjakun taidenäyttelyn avajaisiin. Sitten korallin värisiä haituvia löytyikin vielä monia kuukausia jälkeenpäin sieltä ja täältä, kuin joulukuusen varisseita neulasia juhannussiivouksen yhteydessä.

Neuleen pitää olla väljä ja selkeäkuvioinen, sellainen kuin perinteiset kalastajaneuleet. Ne kestävät aikaa, kuten rakkain palmikkoneuleeni 30 vuoden takaa.

Kun oikein muistelen, niin minulla on ollut lähes aina joku neulomistyö menossa siitä lähtien, kun sen taidon koulussa opin. Televisiota ei voi katsoa, ellei käsillä ole jotain tekemistä ja nykyisin äänikirjat sallivat hankalimpiinkin kuvioihin keskittymisen. Pitempi tauko neulomiseen tuli aikoinaan siinä vaiheessa, kun päivät täyttyivät työn-kodinhoidon-yksinhuoltajuuden kolmiyhteydestä.

Muutin pienempään asuntoon muutama vuosi sitten ja lahjoitin samalla kaikki lankajämät pois tilaa viemästä. Nyt puikot taas kilisee, mutta mukana on uusi lähestymistapa: selkeä ohje ja vain tarvittava määrä lankoja. Ensimmäisenä syntyi lämmin poolokauluksinen villapaita, jonka neulominen pelkkää oikeaa pyöröpuikoilla oli niin helppoa, että tein toisen samanlaisen ystävälleni.
Viime vuoden aikana tuli tehtyä kesätoppi virkkaamalla, kuvioneuletakki ja vielä jostain laatikon uumenista löytyi ihan ohutta puuvillalankaa, josta riitti kesäpuseroksi.

Trendi tai ei, päätin kuitenkin selvittää, mikä vitsi ylhäältä alaspäin neulomisessa oikein on. Yleensä olen soveltanut rennosti malleja ja ohjeita sieltä täältä, mutta nyt tilasin varta vasten Villahullun ohjeen top-down malliin. Ja hain Espoon Menita -lankakaupasta täsmälleen tarvittavan määrän lankoja. Työ etenee, mutta silmukoiden lisääminen siististi, sai aikaan muutaman voimasanan. Kaventaminen on niin paljon helpompaa. Virhe pitää sallia ja hyväksyä, se on osa oppimista ja prosessin vaivannäköä. Siitä syntyy tarina.

Täydellisyyden tavoittelija voi saada lohtua japanilaisesta wabi-sabi -estetiikan filosofiasta, jossa epätäydellisyys ja vaatimattomuus on osa esineen kauneutta ja historiaa.

Käsitöiden tekeminen on kuitenkin enimmäkseen rentouttavaa ja joskus haasteellisuudessaan palkitsevaa. Se vahvistaa käsien ja sormien lihaksia ja lisää sorminäppäryyttä. Ohjeiden seuraaminen edistää muistia, ehkäisee muistihäiriöitä ja dementiaa.
Sormijumppa, ranteiden ja hartioiden pyörittely, ulkoilutauot ja venyttely kannattaa sisällyttää käsityöharrastajan rutiineihin.

Käsitöiden tekeminen on myös loppuunsaattamisen harjoittelua. Sama pätee unelmiin: jos vain haaveilet ja harhailet, et pääse koskaan perille. Harhailu on joskus ihan antoisaa, eikä perille pääsemisen tarvitsekaan aina olla tavoite. Mutta jos tiedät mitä haluat, tee suunnitelma, seuraa ”neuleohjetta” ja jatka eteenpäin, kunnes olet perillä ja saat pukea unelmaneuleesi valmiina päälle.

Neulomisiin siis,

rakkaudella Outi Karita