Elämän harjoitelmaa



Minulla on tapana mennä elokuviin tai teatteriin lukematta taustoja tai arvosteluja kovin tarkkaan. Ilman ennakko-odotuksia annan esityksen puhua puolestaan, otan vastaan sen mihin se minua koskettaa. Saatan pettyä, vaikuttua, ilahtua, yllättyä, hämmästyä tai hämmentyä.

Eilen, sopivasti Pääsiäissunnuntain aattona kävin katsomassa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä parhaillaan esitettävän Michael Baranin näytelmän Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta. Esitys koostuu kolmen naisen pitkistä monologeista. Toisiaan tuntemattomien naisten tarinoita yhdistää pianon soittaminen sekä Israelin/Palestiinan tilanne.
Yksinkertaisen, mutta vaikuttavan lavastuksen betonijärkäleet toivat mieleen palasiksi räjähtäneen maapallon tai hajalle pommitetun kaupungin. Vastakohtana näyttämön karuudelle olivat näyttelijöiden valkoiset pehmeät neuleet. Baranin teksti on kaunista, lauseet pitkiä, huumori pilkahtaa siellä täällä ironisesti.


Näytelmä ei tarjoa ratkaisuja tai vastauksia, mutta pysäyttää monien kysymysten ja elämän sattumanvaraisuuksien äärelle. Voimme olla sivustakatsojia ja seurata sotia ja sen kauheuksia uutisista tai joutua uhreiksi sen keskelle.
Näytelmässä nuoren tytön masennus saa hänet lopettamaan pianonsoiton. Tarve maisemanvaihdokseen vie hänet Tel Aviviin pet-sitteriksi labradorin noutajalle. Koirasta hän saa ystävän, jollaista hänellä ei ole koskaan ollut.
Pianonsoiton opettaja punnitsee arvojaan ja totuttelee elämään avioeron jälkeen. Hän kaipaa ystäväänsä, joka ylioppilaskirjoitusten jälkeen muutti Israeliin.
Harjoituspianisti joutuu lyhyellä varoitusajalla tuuraamaan kollegaansa ja opettelemaan Wagnerin Jumalten tuho kappaleen. Intensiivisen harjoittelun keskellä hänen ystävänsä lähtee Gazaan Lääkärit ilman rajoja -järjestön joukkoihin ja sysää 7-vuotiaan lapsensa tämän hoidettavaksi.

Michael Baranin teksti olisi varmasti toiminut hyvin äänikirjana tai kuunnelmana kuunneltunakin, sillä hetkittäin laitoin silmät kiinni ja vain kuuntelin. Kuuntelin pitkiä soljuvia lauserakenteita, kielikuvia ja oivaltavaa sanojen käyttöä kuin erillisenä musiikkina taustalla soivan pianomusiikin rinnalla.
Visuaalisuus ja näyttelijöiden eleettömyys sopi monologeihin, joita kyllä olisi voinut mielestäni hieman lyhentää.

Esityksen raju loppu nosti tunteeni pintaan ja vei ajatukseni 40 vuoden taakse rauhanleirille Palestiinaan. Missä mahtavat olla siellä silloin kohtaamani ihmiset?
 Vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen harjoittelemme rakastamaan ja elämään ilman sotia, emmekö koskaan opi?



Taide on parhaimmillaan, kun se jättää jäljen, jonka synnyttämää tunnelmaa ja ajatuksia saa jäädä pohtimaan pitkään. Tuetaan taiteilijoita ja käydään ahkerasti teattereissa, taidenäyttelyissä, tanssiesityksissä, konserteissa, elokuvissa. 


Rauhallista pääsiäisen aikaa, 
rakkaudella, Outi Karita

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmien voima

Kuva
  (muokattu 6.10.2016 julkaistusta blogitekstistä) Unelmien olemuksen pohtiminen ja tavoitteellinen unelmien toteuttaminen on ollut viimeisten 15 vuoden ajan tärkeä osa elämääni. Kun aloin uskoa unelmien toteutumiseen, aloin myös uskoa itseeni.  Ymmärsin, että itse tiedän parhaiten mikä on minulle hyväksi. Opin kuuntelemaan itseäni sen sijaan, että olisin jatkanut elämistä muiden odotusten mukaan. Hyväksyin sen, että elämäni voi olla pientä ja hiljaista, vaikka ympärillä juhlittiin isolla kaveriporukalla, matkustettiin ympäri maailmaa, sisustettiin hienoja koteja ja pukeuduttiin viimeisen muodin mukaisesti. Oli ihmeellistä huomata, kuinka asiat ympärilläni alkoivat muuttua toivomaani suuntaan kun päästin irti vertailusta ja vanhoista ajatusmalleista. Koin merkityksellisiä tapaamisia ja kuulin monenlaisia elämäntarinoita, jotka auttoivat kirkastamaan omaa unelmaani ja omaa arvomaailmaani. Tiedäthän sen tunteen, kun kokee jotain sydäntä sykähdyttävän upeaa ja siitä on aivan pa...
Lue lisää

Keskeneräisyys

Kuva
  Edellisessä blogikirjoituksessa kirjoitin loppuun saattamisesta. Ja kyllä, asioiden loppuun saattaminen on tärkeää ja tyydyttävää, mutta tunnemme myös sanonnan, että matka on tärkeämpää kuin perille pääseminen. Milloin sitten olemme perillä, tarkoittaako se sinulle eri asiaa kuin minulle. Ehkä minulle riittävät pelkät maistiaiset ilman, että pitäisi syödä koko kakku. Mä olen vähän sellainen, että olen aina ollut kiinnostunut monista asioista, olen harrastanut vaikka sun mitä, olen opiskellut laidasta laitaan (siis vähän sitä ja vähän tätä), olen tehnyt monenlaista työtä aivan eri aloilla. Mutta en varmaan ole koskaan suhtautunut intohimoisesti mihinkään, josta olisi tullut elämäntehtäväni. Vähän kadehdin ihmisiä, jotka ovat jo nuorina löytäneet sellaisen kiinnostuksen kohteen, jossa voi kehittyä, josta voi aina vaan ammentaa jotain uutta. Usein nämä asiat, harrastukset tai työ, tuottavat myös iloa tai hyötyä muille. Antaminen ja vastaanottaminen ruokkii intohimoa ja tekemisestä...
Lue lisää