Lyhtyjä appelsiinipuissa / Kirjoittaja

 

”Milloin sinusta on tullut kirjailija”, joku kysyi minulta toissa päivänä.
”En ole kirjailija”, sanoin. ”Vaikka ehkä toive siitä on aina ollut mielessä. Olen aina kirjoittanut, tietenkin päiväkirjoja, mutta myös tarinoita. Siellä ne ovat, pöytälaatikossa.”

 

Vaikka tarinat syntyivät helposti vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta, halusin löytää oikean Tarinan. Sellaisen, joka kuljettaa alusta loppuun. Sellaisen, joka kertoo miksi teemme rohkeita valintoja, ja miksi jotkut valinnat ovat huonoja, vaikka niistä seuraisikin jotain hyvää.
Teinityttönä istuin usein keittiömme sinisellä jakkaralla ja kyselin äitini elämästä samalla kun hän tiskasi tai leipoi.
”Voisin kirjoittaa sinun tarinasi kirjaksi”, sanoin eräänä päivänä.
”Tekisitkö sen?” hän kysyi.
Ryhdyin raapustamaan hajanaisia muistiinpanoja, milloin mihinkin paperin nurkkaan. Jossain vaiheessa keräsin ne yhteen, tarkistin vuosilukuja, tein lisäkysymyksiä.
Sitten muutin pois kotoa, lähdin opiskelemaan, menin töihin, rakensin oman elämäni. Muistiinpanot unohtuivat jonnekin, mutta kulkivat mukanani.
Tuli aika, jolloin minä muistin ne, ja päätin pitää lupaukseni äidilleni. Kirjoitin kolmen naisen tarinan; isoäitini, äitini ja omani. Minulle sanottiin, ettei siitä tulisi kirjaa suurelle kohdeyleisölle, mutta sukulaisille arvokas. Aktiiviseen kirjoittamiseen tuli pitkä tauko ja tekstiluonnos unohtui pitkäksi aikaa. Tarina kuitenkin halusi tulla kerrotuksi, mutta miten.
Osallistuin elämänkertakurssille, suoritin kirjoittamisen aineopinnot ja päätin tehdä äitini tarinasta todellisuuteen pohjautuvan fiktion. Kolmen sukupolven tarina on pitkä ajallisesti ja sivumäärällisesti. Tein yhden version, mutta epäilin ettei minusta olisi suururakkaan kirjan valmiiksi saattamiseksi. Tallensin tiedoston liitteineen muistitikulle tarttuakseni siihen sitten joskus.

Mutta tarve kirjoittaa ei ollut kadonnut. Opintojen aikana olin kirjoittanut novellin hankalasta parisuhteesta, jossa ratkaisun avaimet löytyvät parin muutettua Espanjaan. Ryhdyin miettimään, mitä näille hahmoille kuuluu ja he alkoivat puhua minulle. Päähenkilö jutteli minulle aivan kuten äitini silloin, kun istuin lapsuuden kotini keittiön sinisellä jakkaralla kuuntelemassa hänen tarinaansa nuoruusvuosien Helsingistä sodan keskeltä.

 

Pari vuotta sitten aloin sitten kirjoittaa Tiinan ja Samin tarinaa. Olin viettänyt pitempiä jaksoja Espanjassa pienessä andalusialaisessa kylässä ja halusin kertoa siitä. Tarina itsessään on fiktiivinen, mielikuvitukseni tuote.

Nyt se on valmis. Palautteiden jälkeen tarjosin sitä kustantajille tuhansien muiden joukossa. Kun tuli muutama hylky ja sen jälkeen hiljaisuus, päätin tehdä kirjasta mahdollisimman hyvän omakustanteen ilman ammattiapua.
Käsikirjoitus kiertää esilukijoilla, ja saattaa kesän aikana vielä hieman muuttua. Kirjan kansi on suunnitteilla ja syksyyn mennessä toivon mukaan verkkokaupoissa.

Kirjan nimi on Lyhtyjä appelsiinipuissa ja näillä sivuilla tarjoan siitä pieniä maistiaisia.

Kommentoi vapaasti ja ota Instagram tilini @unelmaopas seurantaan. Siellä kerron miten prosessi etenee.